Tietoa yrityksestä
Y-tunnus:1087330-7
Kaupparek. nro:707.541
Elokuu Luonnontuote Oy on vuonna 1997 perustettu yhtiö , jonka omistavat suomalaiset yksityishenkilöt. Elokuu LT perustettiin valmistamaan kotimaisia, luontoystävällisiä, luonnon raaka-aineista valmistettuja pesu- ja puhdistusaineita.
Elokuu-tuotemerkki on varattu pelkästään näitä tuotteita varten.
Jo jonkin aikaa Elokuu LT on toiminut myös muunlaisten tuotteiden alihankkijana. Paitsi pesuaineita, valmistaa Elokuu LT myös kapselimuotoisia tuotteita, lähinnä luontaistuotteita sekä elintarvikkeiksi luokiteltavia tuotteita. Elokuu LT kehittää uusia tuotteita, valmistaa kehittämiään tai muitten kehittämiä tuotteita.
A. Kapselivalmistus lähtee jauhemaisista raaka-aineista, joista tehdään omissa ja tarkoitukseen erikseen suunnitelluissa ja eristetyissä tiloissa tarvittava sekoite, joka kapseloidaan.
- Kapselit sitten joko pakataan läpipainopakkauksiin tai purkitetaan.
- Tuotteiden pakkaus kuluttajapakkauksiin kuuluu myös tarjoamiimme palveluihin.
- Valmistamme siis haluamianne kovagelatiinikapseleita ja pakkaamme ne tarvitsemaanne muotoon.
B. Pesuainevalmistus lähtee pääosin nestemäisistä raaka-aineista, joista tehdään, omissa tarkoitukseen erikseen suunnitelluissa ja tarkkaan rajatuissa tiloissa, reseptin mukainen neste
- joka sitten pullotetaan tai
- laitetaan kanistereihin ja etiketöidään asiakkaan haluamalla tavalla.
Kaikki kapselointiin ja pakkaukseen liittyvä on mahdollista toteuttaa nyt tai lähitulevaisuudessa, ottakaa siis ajoissa yhteyttä.
"Kysy rohkeasti, sillä autamme mielellämme ja palvelemme nopeasti. Jollemme pysty auttamaan osaamme kuitenkin neuvoa kenen puoleen kääntyä".


